Nyt olen vihdoin kotiutunut reissusta. Justuksella meni siskoni kanssa oikein hyvin. Ikävä kuulemma oli ollut ja yöt oli valvottu ulvoen. Justus oli istunut suurimman osan ajasta huoneeni ikkunan edessä. Huoneestani näkee tielle, joten poitsu luultavasti odotti koska tulen takaisin.
Täpinä olikin melkoinen kun vihdoin saavuin kotiin. Tänään poitsu on tiiviisti seurannut minua joka paikkaan, etten vaan pääse uudelleen livahtamaan. Heiteltiin äsken ulkona frisbeetä. Lumessa telmiminen taitaa olla aivan parasta liikuntaa. Justus hyppii hangessa frisbeen perässä, kun ei oikein pysty suuren lumimäärän vuoksi juoksemaan.
Poissa ollessani ikävöin Justusta melkoisesti. Vaikka olin poissa vaan muutamia päiviä, ajattelin poitsua monta kertaa. Ehkä olikin meille molemmille ihan hyväksi olla vähän aikaa erossa toisistamme. Jälleennäkeminen oli mitä iloisin, sillä olin ostanut pojalle tuliaiseksi herkku-tikun. Justus taas lirautti ilopissat eteisen lattialle.
Kevät alkaa jo olla ovella, mutta vielä on sen verran pimeää, ettei ulkona saa kovin hyviä kuvia. Kaikki ottamani kuvat ovat kovin synkkiä ja heilahtaneita. Kärsin alemmuuskompleksista katsellessani muiden blogien hyvälaatuisia kuvia, säästä riippumatta. Ehkä minunkin olisi aika alkaa panostaa valokuviin.
Voi Justusta! On kyllä hellyttävää, miten koirat kiintyy niille tärkeisiin ihmisiin.
VastaaPoistaMullakin on muuten ongelmia saada laadukkaita kuvia. Miten kaikki bloggarit oikeen onnistuu siinä???
Niinpä. Miten ne voikin ymmärtää olla huolissaan kun oma omistaja ei ole kotona?
PoistaKaipaisin kyllä kovasti vinkkejä kuvien kanssa.. Kaikista tulee niin pimeitä ja tärähtäneitä :-/